Konversio-optimointi

Mitä on konversio-optimointi?

Monilla saattaa hakukoneoptimointia ajatellessa mennä termit sekaisin ja ruvetaan helposti puhumaan konversio-optimoinnin alaisesta toiminnasta. Tähän olemme itse ainakin monesti törmänneet optimoinnista puhuttaessa – hakukoneoptimointi ja konversio-optimointi sekoitetaan keskenään. Vähän kuin puurot ja vellit. Ne toki muistuttavat toisiaan mutta kyseessä on kaksi hieman eri asiaa. Hakukoneoptimointi tähtää puhtaasti siihen, että optimoitava sivusto lähtee (palvelun nimen mukaisesti) sijoittumaan hakukoneissa paremmin tavoitteen sanelemilla termeillä.

Konversio-optimointi taas pyrkii pureutumaan oikeisiin valintoihin sivustolla. Miten asiakas tai käyttäjä saadaan toimimaan sivustolla niin, että käytös on konversio-optimoinnista maksavalle mielekästä. Älkää ymmärtäkö väärin, on oikein puhua molemmista asioista, siten päästään kotisivujen kanssa mahdollisimman tehokkaasti suoriutuvaan toimintaan. On kuitenkin väärin olettaa, että vain toista kyseisistä palveluista ostaessaan molemmat asiat tulisivat kuntoon. Siksi on hyvä ymmärtää, että hakukoneoptimointi auttaa sivustoa sijoittumaan paremmin ja konversio-optimointi taas auttaa sivustoa ohjaamaan käyttäjää paremmin.

Teimme hakukoneoptimoinnin oppaan, josta löydät syventävää tietoa hakusanasijoitusten parantamiseen liittyen. Alla lisää konversio-optimoinnista.

Konversio-optimoinnissa päästään testauksen kautta tulokseen

Konversio-optimointi on kovan luokan testaamisen taistelutanner. Parhaimman konversion saavuttamiseen tarvitaan usein AB-tyyppistä testailua eli täytyy selvittää eri vaihtoehtojen mukaan, mitkä konversioelementit toimivat kohdesivustolla parhaiten. Konversio-optimoinnissa toki tehdään puhtaita yhden kerran päätöksiäkin ainakin silloin, jos sivustolta puuttuvat konversioelementit täysin. Tässä välissä lienee hyvä täsmentää, mitä konversio tarkoittaa.

Wikipedia kirjoittaa:

Konversio voi myös tarkoittaa internet-sivulle (useimmiten verkkokaupalle) asetettavia myyntitavoitteita.

Täsmennetään vielä nettisivustolla tapahtuvaa konversiota sen verran, että:

Konversio on sivustolla tapahtuva ylläpitäjän asettama liiketoiminnallinen tai käytettävyyden kannalta merkittävä tavoite, jonka sivuston vierailijat toteuttavat.

Optimoidaan sivustollesi lisää konversiota

Oli se sitten yhteydenotto, tarjouspyyntö tai suora osto – tai jokin muu konversion määritelmä. Me autamme sivustoasi konvertoimaan paremmin. Ota yhteyttä ja kerro meille tarpeesi, niin annamme tarjouksen mahdollisimman nopealla aikataululla. Sivustosi nykytilan kartoitus ei maksa mitään ja teemme sen mielellämme sivustollesi.

Saat meiltä kattavan tarjouksen kehityskohteineen nykytilan kartoituksen avulla.